keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Tildaa ja kuulumisia


Eilen tuli juju-kerhosta minun ensimmäinen tilda-kirja :o) Ennätin selata sen läpi, mutta muutama kiva juttu siellä oli, jotka ajattelin ehkä toteuttaa. Pitää katsoa, ja muhitella ideoita.

Sitten kuulumisia, en ole niitäkään ennättänyt aikoihin kirjoitella. Meillä jyllää edelleen flunssa -pöpö. Mä olen edelleen kipeä, eikä parempaa ole näkyvissä. Nuorimmainen on tällä hetkellä kuumeessa kotona, siksi mulla onkin aikaa päivittää blogia...
Huomenna mennään vapunviettoon Vantaalle sokos hotelli Flamingoon :o) Mun tätini täytti eilen 40 vuotta, sitä aijotaan siellä samalla juhlia. Meitä lähtee minun ja mieheni lisäksi äitini sekä vanhin tyttäreni. Muut menee isänsä luokse. Ja tulevat perjantaina kotiin. Lisäksi on mukaan tulossa kasa muita sukulaisia. Ihan kivaa, kun on vähän erilainen vappu tiedossa.
Lauantaina ollaan menossa koko porukka auttamaan äitiä siivoamaan taloa. Sinne kun on kertynyt monen monen monen vuoden "paskat", kun isä ei niitä saanut kuljetettua pois. Tilattiin lava pihalle ja sinne aijotaan heittää kaikki rikkinäinen ja muutenkin turha. On äidinkin sitten mukavampaa siellä asustella, kun on siistimpää.
Tänään tulee äidin luokse keittiökauppias. Menen mukaan suunnittelemaan keittiötä. Se kun jää sitten meille, kun äiti muuttaa pois. Niin, en olekkaan tainnut kertoa... Olemme muuttamassa ok-taloon heti kun äiti "kyllästyy" siellä asumaan. Maksamme luultavasti äidin ulos sieltä, koska puolet talosta on jo mun. Nyt teemme sinne perintörahoilla keittiö remontin. Sinne pitää tehdä paljon muutakin remonttia, mm. wc, sauna ja yläkerta pitää kokonaan purkaa ja rakentaa uudestaan. Mutta onneksi sitä ei tarvitse ihan heti saada valmiiksi, ajan kanssa hyvä tulee.

5 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ihan hyvä kirja minunkin mielestäni tuo. Haaveissa olisi sieltä ainakin pannumyssy toteuttaa (käytännön tarpeeseen) - ja sitten se pyykkinaru-seinävaate, aiheen vuoksi... ;)- Kaunis tuo sinun virkattu perhosliina! Perhosvirkkaukset ovat kovasti mieleeni. (Ne on ne siivekkäät, nääs.) - Vai sairastellaan teillä oikein pitemmän kaavan mukaan: paranemisia siis!

Suvi kirjoitti...

AURINKOISTA JA RIEMUKASTA VAPPUA MEILTÄ KAIKILTA TEILLE KAIKILLE :)

Lissu kirjoitti...

paranemisia!!!:):)
ja oikein hauskaa vappua teille:):)

Heidukka kirjoitti...

Oikein hauskaa ja aurinkoista vappua sinulle!!!

Omppumato kirjoitti...

Hauskaa vappua!
Ihana Tilda-kirja!