tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hengissä ollaan

Ilokseni huomasin, että blogini lukijoita on nyt 50, kiitokset teille kaikille että jaksatte ja haluatte käydä blogiani lukemassa.
Mä kävin tänään labrassa ottamassa tulehdusarvot ja ne oli tipahtaneet huomattavasti. Olo ei kuitenkaan ole vielä mikään kovin hyvä, oikeastaan tänään on ensimmäinen päivä kun olen jaksanut istua käsitöitä tekemässä. Onneksi tässä on vielä melkein viikko saikkua, saan rauhassa tulla kuntoon. Se onkin asia, jota odotan ehkä tällä hetkellä eniten.
Monessa blogissa olen kuitenkin sairastellessa vieraillut ja yrittänyt uutta intoa käsitöiden tekemiseen löytää. Kardemumman blogista sain idean yrittää käyttää omat ohuet sukkalangat pois. Yhden sukan olen jo valmiiksi saanut ja toinen on työn alla. Toivottavasti saisin muutaman muunkin kerän käytettyä pois.
Kristiina puolestaan antoi minulle tunnustuksen, mutta jätän sen jakamatta. Olen noissa asioissa todella surkea. Kiittää haluan siitä kuitenkin.
Mutta nyt taidan mennä sohvalle käsityöni kanssa :)

1 kommentti:

Anneli kirjoitti...

Kiva kuulla että olet jo paremmassa kunnossa. Tuo viikon loma vielä edessä tekee varmaan ihmeitä ja pääset entiseen kuntoosi !