Osa näistä on valmistunut tänä vuonna ja osa viime... Mutta laitan ne kaikki kuitenkin tähän samaan postaukseen :)
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Valmistuneita käsitöitä.
Osa näistä on valmistunut tänä vuonna ja osa viime... Mutta laitan ne kaikki kuitenkin tähän samaan postaukseen :)
Tunnisteet:
Lapaset,
Sukat,
Valmistuneen 2010,
Valmistuneet 2009
Kuulumisia piiiitkästä aikaa...
Hengissä ollaan, enkä ole blogiani unohtanut. Olen vaan ollut niin laiska mitään kirjoittelemaan.
Sairasteltu ollaan oikein urakalla. Nytkin ollaan nuorimmaisen kanssa kotona, hän kuumeessa ja mä kamalassa flunssassa. Luulin jo päässeeni siitä eroon ja olevani "terveiden kirjoissa" vaan en sitten ollutkaan :( Alkaa ahdistamaan tämä jatkuva sairastelu. Onneksi kesää kohti ollaan menossa ja silloin olen yleensä pysynyt terveenä.
Käsitöitä olen jotain saanut valmiiksi, kuvia mulla ei nyt ole. Tai siis on, mutten ole saanut niitä koneelle. Sain joululahjaksi uuden koneen, enkä ole viitsinyt laittaa kuvia tänne. Täytyy käydä tyhjentämässä kamera miehen koneelle, sitten saan kuvia näytille. Tosin nyt ihan viime aikoina en ole oikein mitään saanut aikaiseksi. Miehelleni mulla on sukat kesken, vaan en osaa koska saan ne valmiiksi.
Kevättä alkaa pikkuhiljaa olemaan rinnassa :) Mielikin virkistyy kun aurinko paistaa. Sain perjantaina uudet silmälasit sekä aurinkolasit voimakkuuksilla, joten näkee paremmin sekä aurinkoisessa, että pilvisessä ilmassa :) Tosin hieman piristystä kaipaan. Tuntuu taas mieli olevan maassa :( Vaan eiköhän tämä taas tästä.
Mutta nyt menen taas jatkamaan muita hommiani, ja lupaan palata tänne heti kun saan kuvat koneelle. Mukavaa kevättä kaikille :)

perjantai 4. joulukuuta 2009
Heippa pitkästä aikaa :)
tiistai 13. lokakuuta 2009
Toinenkin...
Tätini pyysi minua tekemään hänelle lämpimät ja vähän paksummat lapaset. Tässä nämä nyt ovat :) Lanka on Novitan Karusellia ja koko 100g kerä näihin meni. Hankalaa oli neuloa, kun on niin paksua lankaa, vaan tein kun olin luvannut.
Tällä hetkellä mulla on työn alla useampi käsityö, katsotaan sitten mikä niistä valmistuu ensimmäisenä.
Kauan se kesti...
Vihdoinkin sain käsityön valmiiksi. Kauan mä näitä sukkia teinkin... Vaan valmistuivat kuitenkin :) Elikkä seiskaveikan jättiraidasta nämä tein tyttärelleni. Hän tämmöiset halusi. Koko on 39-40, enkä tullut punninneeksi näitä. Lankaa taisi kuitenkin mennä yli 100g, koska kauhean paljon sitä ei jäänyt yli.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Höyryllä Walkoon
Sukat, yllätys yllätys :)
Miehelleni tein sukat. Lankana seiska- veikan raita, taitaa olla ihan uusi värikin. Mies valitsi langan ja minä kudoin :) Koko on siinä 42 hujakoilla ja lankaa meni melkein koko kerä, vain vähän jäi yli.
En ole vielä päättänyt, mitä alan tekemään seuraavaksi... On niin paljon vaihtoehtoja. Jotain pitäisi kuitenkin saada tehtyä, kädet ei halua olla paikoillaan kun tv:tä katselen. Vaan enköhän mä jotain keksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)